Baijeriin

Säät heikkenivät ja ajelimme pitkät pätkät kaatosateessa kohti eteläisempiä seutuja. Matkan varrella yövyimme mm. Regensburgissa, jonka vanhassa kaupungissa oli mukavaa kierrellä ja istuskella katukahvilassa (katselemassa esitteitään tyrkyttäviä sinisiä mainosmiehiä).

Tonavan yli menee roomalaisaikainen silta...

ja joen rannalla on vähän uudempaa perua oleva siipirataslaiva.

Jatkettiin matkaa kohti Chiemseetä, kun yhtäkkiä Magellanista loppui virta (vehje kulutti pattereita aika lailla, kun siinä ei ollut tupakansytyttimeen sopivaa liitintä). Yritin vaihtaa ne lennossa, mutta se ei onnistunut vaan laite mykistyi täysin. Piti nopeasti kaivaa karttakirja esiin, että osuttiin järven rantaan campingille. Harmitti kyllä että näinkö alkumatkasta navigointi lopahti, oli ollut kiva seurailla maisemia, kun ei tarvinnut koko aikaa vilkuilla kartasta missä mennään. Istuskeltiin pihatuoleilla ihmettelemässä, että saisikohan sitä korjattua, kun siihen tuli vaalea nainen kyselemään ollaanko suomalaisia. Pitihän se myöntää. Hän oli 30 vuotta sitten nuorena tyttönä lähtenyt miniäksi Müncheniin ja ilahtui nähdessään maanmiehiä. Siinä sitten valiteltiin, että GPS on simahtanut ja hän ilmoitti siihen iloisesti: 'Jos minun Peter ei saa sitä korjattua, niin ei saa kukaan muukaan'. Ja Peter sen myös korjasi. Avasi, ruuvaili hetken, joku mikä oli ennen über oli nyt unter, taas toimi ja me kummasteltiin, että voiko näin hyvää säkää ollakaan.

Päästiin Peterin ja vaimonsa kyydissä myös baijerilaisille kyläjuhlille, orkesterit soittivat, nahkahousut kallistelivat tuoppia ja hihkuivat musiikin mukana, mutta eivät sentään ruvenneet jodlaamaan. Kuvassa perinteisempi yhtye, lisäksi löytyi rokkia nuorisolle ja muuta musaa sopivasti.

Chiemsee. Uimassakin käytiin kun sää oli helteinen, mutta vesi oli aika kylmää ja ranta kivikkoinen. Kiersimme järven eteläkautta (moottoritie kulkee siellä aivan rannassa) ja sitten lähdimme kohti Itävaltaa.

Seuraava etappimme oli Salzburg. Kiertelimme kaupunkia jonkun aikaa, ja lähdimme sitten etsimään yöpymispaikkaa. Silloin tuli ensi kerran eteen eräs navigoinnin haittapuolista: uskaltautuminen kaikenlaisille kinttupoluille. Paperikarttojen avulla suunnistettaessa pyrittiin pysyttelemään enemmänkin pääteillä, mutta nyt päädyttiin kirjaimellisesti pellolle. Emme päässeet kääntymään aikomastamme risteyksestä, sillä kyseessä olikin ylikulkutie, jota Autorouten kartta ei näyttänyt. Katsoin uuden reitin pienempiä teitä pitkin, mutta sillä keinoin päädyttiinkin ylös mäelle pientaloalueelle, jossa ei ollut läpikulkutietä, vaikka kartalla se oli. Onneksi saatiin auto käännettyä omakotitalon pellolla ja toisen kerran vielä huoltsikan pihassa, ennenkuin päästiin ulos kaupungista.

Saksaa ja Itävaltaa ristiin rastiin (2005)

Tällä kertaa oli vain runsaat 2 viikkoa käytettävissä reissuun, joten päätimme kierrellä Saksassa ja Itävallassa, jonka jylhistä maisemista olisi mukava nauttia kiireettömästi. Sen pidemmälle ei kannattaisi noin lyhyellä aikaa lähteä yrittämään.
Tähän reissuun valmistauduin aiempaa perinpohjaisemmin, sillä otimme käyttöön "navigaattorin" eli läppärissä oli Autoroute ja GPS-vastaanottimena työpaikalta lainattu Magellan (jonka virittelyyn Mikkisoftan kanssa keskustelevaksi meni jokunen tovi). Pinpointtailin leirintäalueita karttaohjelmaan suunnitellun reitin varrelle ahkerasti, kun Autorouteen niitä ei ollut valmiiksi tallennettu. Perinteiset paperikartat otettiin kumminkin mukaan, jos vaikka tekniikka ei toimisikaan.

Menimme Superfastilla Hangosta Rostockiin kesäkuun lopulla. Niihin aikoihin aikataulut olivat vielä sopivat: laiva tuli Saksanmaalle kello 18, joten oli hyvin illalla aikaa ajella Berliiniin asti eikä tarvinnut jäädä samantien sataman tuntumaan yöpymään kuten nykyisin joutuu tekemään. Tekniikka kumminkin petti ihan lähtökuopissa: leirintäalueen Poi-piste oli merkattu pikkusen väärään paikkaan (kaiken lisäksi väärässä kohdassakin OLI camping, mutta ns. puutarhaleiri eli ei tarkoitettu satunnaisille matkaajille). Siellä huonolla tiellä harhaillessa kello ehti tulla just kymmenen ennenkuin oltiin oikeassa paikassa. Työntekijät pistivät portin nenämme edessä kiinni ja väittivät pokkana, että alue on täynnä. Perinteikästä itäsaksalaista palvelua parhaimmillaan.

Siinä sitten mietittiin ankarasti, että mitäs nyt, kun kadun varteenkin oli arveluttavaa jäädä nukkumaan. Viereisellä bussipysäkillä oli väkeä, jotka avuliaasti osoittelivat isoa parkkipaikkaa kauempana. Turvallista kuulemma olisi. Se pitikin paikkaansa, siellä oli kasarmi, jossa oli jatkuva vartiointi + valvontakameroita siellä sun täällä. Siihen jäimme ja vartiomies tuli heti kopistaan tsekkaamaan, mitä väkeä siihen ilmestyi. Aamulla sitten ajeltiin sisään campingille ja tilaa oli mistä paikkansa valita. Auto parkkiin, aamiasta pöytään ja sitten menoksi.

Bussilla ajeltiin pitkät matkat ennenkuin tultiin Zoogartenin aseman kohdalle, jonka lähellä oli sodassa osin tuhoutunut Kaiser Wilhelms Kirche. Se on jätetty restauroimatta muistoksi sodan tuhoista. Kuvaan on sattunut koululaisia luokkaretkellään, oltiinhan kesäkuun lopussa ja siellä koulut vielä lukukautta lopettelemassa.

Branderburger Torille oli pystytetty valtava panoraamakuva rauniokasasta, josta nykyiset rakennukset on koottu "entiselleen". Useiden maiden lähetystöt sijaitsivat lähettyvillä ja tyylikkäitä henkilökunnan edustajia istuskeli lounaalla ravintoloiden terasseilla. Hintataso ei silti ollut paha, joten mekin poikkesimme siellä aterialla.

Keskuskatu Unter den Linden oli remontissa, joten kokonaiskuva oli sekavansorttinen. Muutenkin remonttia tehtiin paljon, joka puolella kaupunkia oli myös siniseksi tai punaiseksi maalattuja (vesi?/viemäri?)putkistoja, jotka risteilivät parin kolmen metrin korkeudella ilmassa kaiketi tilapäisesti, mitään koristuksia ne eivät tosiaan olleet.

Fredrik Suuren Charlottenburgin linna

Syysreissu Barcelonaan

Synkimpään kaamosaikaan lähdimme pois loskaisesta ja pimeästä marraskuu-Suomesta Espanjan "aurinkoon". Barcelona on tosin niin pohjoisessa, lähellä Ranskan rajaa, ettei sielläkään tuohon aikaan enää mitään huikaisevia helteitä ollut. Päivisin kuitenkin aurinko lämmitti mukavasti, vaikka lämpöasteet alle 20:n jäivätkin. Iltaisin oli kuitenkin aika vilpoista, 10-12 -asteista.

Hotellimme oli Vanhassa kaupungissa lähellä katedraaliaukiota, josta oli mukava lähteä vanhan kaupungin kujien vilinää katselemaan tai kuulua Ramblasia pitkin rantaan huvialuksia katselemaan. Ostimme taas kolmen päivän bussi/metroliput, ja pääsimme ajelemaan mielin määrin pitkin laajaa kaupunkia.



Barcelonan kuuluisa maamerkki Sagrada Familia, joka tosin läheltä nähtynä oli melko synkkä kolossi, vaikutelmaa ei vähentänyt keskeneräisyys ja rakennustelineet. Saisivat jo lopettaa rakentamisen, Gaudin arkkitehtuuria ei pysty kukaan muu matkimaan.

Lisää Gaudin luomuksia nähtiin Güellin puistossa, jossa kuuluisa arkkitehti myös asui rakennusaikana pienessä mökissä.

Barcelona on sikäli aika harvinainen suurkaupunki, että sillä on iso uimaranta aivan kaupungin keskustassa Barcelonetassa. Kesällä siellä on kuhinaa, nyt oli vain joitakin ulkoilijoita ja tietysti turisteja. Ja piti toki käydä kokeilemassa veden lämpötilaa (aika vilposta oli) ja niinpä holahti toinen kenkä vettä täyteen kun en osannut sitä seitsemättä aaltoa varoa. Nuhahan siitä sitten seurasi.

Kaupungin nimikkosukellusvene oli kovin pienikokoinen ja sijaitsee lähellä entistä olympiakylää, joka nyt on asuinalueena

Erilaisia esiintyviä "taiteilijoita" riitti joka paikkaan. Tämä päätön mies soitteli hotelliamme vastapäätä katedraalin aukiolla.

Ja sisällä katedraalissa oli lintuallas! (Jouduimme menemään sisään juoksujalkaa, kun erehdyimme antamaan lantin rapuilla istuvalle kerjäläiselle, jolloin muutkin samaa tointa harjoittavat ryntäsivät porukalla peräämme;-)

Teimme retken myös hieman pohjoisempaan Figueresiin, jossa on tunnettu Dali-museo. Virkistävä poikkeus usein niin samalaisten museoiden joukossa, mutta tunnetuimpia teoksia siellä ei ollut paitsi luonnoksina.

Dalin maailma on nurinkurinen: kun napista painoi, alkoi auton sisällä sataa.

Laiva ei odota

Herättiin siihen ikävään tosiasiaan, että laiva Rostockista Suomeen lähtee jo viiden päivän kuluttua. Ei voitu enää jäädä Pariisiin vaikka mieli olisi tehnyt. Campingiltä lähtiessä kävi meille yhtä ohrasesti kuin tullessa: olin katsellut takuuhelpon reitin pois kaupungista, vaan ei onnistunut. Ensin törmättiin kaupungin puistonhoito-osastoon, katu oli suljettu puiden karsimista varten. Nopeasti keksittiin uusi reitti, mutta sen vaihtoehdon sulki pois pyöräkilpailu (ovat muuten suosittuja Keski-Euroopassa, silloin saa varautua tiesulkuihin ja kiertoteihin), mutta päädyttiin silti kehätielle, tosin jouduttiin kiertämään puoli kaupunkia ennenkuin päästiin kääntymään Reimsin suuntaan. Nyt nähtiin myös Pariisin toiset kasvot, ankeat ja työttömyyden vaivaamat lähiöt, jossa mellakoiden syttyminen on herkässä.

Kauppareissulla oli jo tutuksi tulleita hankaluuksia, kaupan parkkialueen sisääntulotiet oli varustettu puomein, joiden alta ei automme mahtunut. Onneksi naapurikaupan alueelle pääsi pysäköimään. Näiden puomien tarkoitusta olemme aprikoineet, ehkä niillä halutaan estää yöpyminen tyhjillä parkkialueilla. Seurailtiin Marnen komeita jokilaaksoja ja tultiin yöksi Verduniin, jossa campingalueen pitäjä säästi kaiketi sähköä: ei minkäänlaista valastusta pimeään aikaan. Iltapesulta tullessa oli jo tulla paniikki, ei autoa näkynyt missään, vaikka olikin fikkari mukana. Onneksi huomasin sentään että olen menossa vikasuuntaan.

Tästä tulikin varsinainen "sotareissu", nyt tuli vastaan I maailmansodan muistomerkkejä. Kuvassa taustalla oleva korkea muuri kätki sisäänsä maanalaisen tunneliverkoston, jota kävimme katsomassa sisältäpäinkin. Siellä oli ollut sodan aikana esikunta.

Paluumatka kulki pitkin Mosel-joen laaksoa, joki mutkitteli moneen suuntaan ja rannoilla oli mukavia pikkukaupunkeja, jotka vuorottelivat ylhäällä viinilaaksoja vartioivien linnojen kanssa. Viininviljely jyrkillä rinteillä onkin oma taiteenlajinsa, pahimmat paikat pitää hoitaa käsin, mikään työkone siellä ei pysyisi pystyssä. Yhdeltä campingiltä yritettiin ostaakin paikallista erittäin maistuvaa viiniä tuliaisiksi, mutta varastossa ei heillä ollut yhtään avaamatonta pulloa. Luulisi kyllä kysyntää olevan.

Jokilaivat ovat tärkeä kuljetusmuoto Saksassa, niitä liikennöi myös Moselilla runsaasti.

Tie kurvaili joen puolelta toiselle rinteiden jyrkkyydestä ja asutuksen sijainnista riippuen. Erään tällaisen sillan kohdalla meni pitkäksi liikenneympyrässä ja kohta oltiin taas hukassa. Näitä meille sattuu yhtenään. Ehdotin takaisin kääntymistä, mutta mies tuumi että kyllä tie varmaan pian palaa takaisin joelle. Vaan ei, tultiin sisämaan kaupunkiin (Wittlich), josta suunnistin parhaan kykyni mukaan Moselin suuntaan, mutta päädyttiinkin ylen korkealle vievälle pikkutielle. Se ei ollut laisinkaan turisteille tarkoitettu: repsottavaa aitaa, rikkaruohoa puskevia pihoja ja sinne tänne kallellaan vanhoja rötisköjä. Ei puhettakaan kauniista ristikkotaloista parvekekukkineen, mutta kiinnostavaa oli sekin takapajula nähdä. Moselin jälkeen suunnistettiin kohti itää ja Rostockia josta hypättiin Suomenlaivaan.

Pigalle, Pigalle...

Seuraavana päivänä ajeltiin bussilla aluksi Eiffel-tornille. Tarkoitus oli mennä hissillä tornin huipulle, mutta muutimme mieltä kun huomasimme, kuinka pitkät jonot hisseille olivat. Ei meillä ollut enää koko päivää aikaa tuhlattavaksi yhteen kohteeseen niinkuin eilen oli käynyt Louvressa. Niinpä kierreltiin ja ihailtiin valtaisaa tornia maasta käsin. Katuja reunustivat matkamuistokojut ja päätimme ostaa yhdestä kangaskassin tavaroillemme. Ihmettelin kassia valitessani, että mikä humalainen ukkeli siinä notkuu aika tuiskeessa. Kun menin maksamaan, tuli ukkoon liikettä, hän kiersi äkkiä myyntitiskin puolelle ja otti rahat pois, kas kauppiashan se siinä tienasi vähän viinirahoja. Turisti-infosta sain hyvän bussien reittikartan, jonka avulla oli helppo suunnitella sopivia reittejä nähtävyyksille.

Herra Eiffelin patsas tornin juurella

Ajelimme Luxembourgin puistoon asti, lähdimme tallustamaan opiskelijoiden Latinalaiskorttelia (Quartier Latin, nimi tulee latinan kielestä, joka aikoinaan oli opiskelukieli), ohitimme Sorbonnen yliopiston pääkampuksen, mutta sitten rupesi tiputtelemaan vettä. Ajelimme taas bussilla pitkät pätkät aina välillä pysähtyen, kun halusimme tutustua johonkin paikkaan lähemmin. Oikein kätevä systeemi suurkaupungissa ja säästää jalkaparkoja.

Ei ole Pisan torni vaikka vinossa onkin. Muistomerkki on pystytetty Bastiljin pahamaineisen vankilan paikalle. Itse vankilasta ei ole jäljellä kuin vähän peruskiviä. Aukion laidalla on myös modernia arkkitehtuuria edustava oopperatalo.

Moulin Rouge eli Punainen Mylly avaran Boulevard de Clichyn varrella. Pigallen alue oli rapistunutta seutua, mutta suht edullisia katukahviloita sieltä löytyi runsaasti.

Palailtiin Montmartren kautta takaisin ydinkeskustaan ja hetken siinä vielä ihmeteltiin, mutta sitten väsymys voitti ja palattiin autolle.

Île de la Cité, jossa sijaitsee Notre Damen katedraali

Pariisiin

Jätimme Normandian taaksemme ja hurautimme Pariisiin, joka olikin tämänkertaisen matkan pääkohde. Olin ennalta varautunut vaikeuksiin suunnistamisessa ja siksi tutkinut karttaa hartaasti ja pitkään, että pystyisimme pääsemään mahdollisimman vähin eksymisin Bois de Boulognen campingille. Aika pitkään sujui hyvin, lähestyimme kaupunkia lännestä pitkin N13 -valtatietä, mutta äkkiä tie vei tunneliin, jossa vastassa oli T-risteys, ja molempiin suuntiin vielä sama paikannimi. Väärin meni ja kohta oltiin ihan tuntemattomilla kaduilla, joita en kartasta löytänyt. Mutta hätä keinot keksii! Pysähdytttiin kadunreunaan, hasardit päälle ranskalaiseen tapaan ja mies rupesi katsomaan kompassin avulla, että mihin suuntaan pitäisi lähteä. Hyvä konsti, ensin löytyi Seine-joki ja sitten olikin helppo löytää camping.

Seuraavana päivänä hypättiin campingin portilta shuttle-bussiin, joka vei meidät puiston halki Porte Maillot -aukiolle. Metroasemalta ostimme Pariisi-kortit, joilla voi ajella metrolla tai paikallisbusseilla rajoituksetta niin paljon kuin ehtii. Kahden päivän kortit maksoivat n. 8 € per nenä. Ajelimme heti metrolla Louvren asemalle ja sitten pitkään jonoon odottamaan (todella perusteellista) turvatarkastusta.

Louvren sisäpihaa, turvatarkastus oli suuressa lasipyramidissa vasemmalla. Laskeuduimme alakertaan ostamaan liput automaatista ja sitten katselemaan taidetta. Valitsimme sen siiven, josta kuuluisa Mona-Lisa löytyisi.

Vanhaa kreikkalaista veistostaidetta oli sali toisensa perään, sitten italialaista maalaustaidetta pääosin uskonnollisista aiheista. Viimeisessä salissa olikin sitten mahdoton tungos, kaikki olivat tulleet katsomaan maailman salaperäisintä hymyä. Salissa oli puoli tusinaa vartijoita, jotka patistelivat koko ajan porukkaa liikkumaan eteenpäin. Valokuvaaminen oli vaikeaa, kun ihmiset tönivät ympärillä ja kaiken aikaa piti olla liikkeessä kohti ulko-ovea.

Maailman tunnetuin hymy luodinkestävän lasin takana.
Kävimme myös egyptiläisen taiteen osastossa katselemassa sfinksejä ja muita patsaita, mutta muumioita emme päässet näkemään, se osa museosta oli suljettu. Siinä vaiheessa olimme jo melkoisen uupuneita, tunnetut taideteokset vain vilisivät silmissä ja nälkäkin rupesi vaivaamaan. Söimme herkullisen aterian ravintolan terassilla ja kiertelimme hetken bussilla mm. Riemukaaren ja Concorde-aukion kautta, ennenkuin palasimme campingille laastaroimaan hiertymiä jaloissa.

Normandian maihinnousun tapahtumapaikoilla

Aamulla lähdettiin hyvissä ajoin liikkeelle ja tultiin sille rannikkoalueelle missä taistelut aikanaan käytiin. Aluksi tultiin Arromanchesin kylään, jossa mereen oli jätetty vanhat maihinnoususillat. Sitten seurasi alueen tunnetuin paikka, Colleville-sur-Mer, jossa on kuuluisa amerikkalainen hautausmaa.

Kuvista ei saa oikeaa käsitystä alueen koosta, valkeita ristejä tuntuu jatkuvan loputtomiin. Paikka on todella hyvin hoidettu ja siisti, nurmikkokin on varmaan viimeistelty kynsisaksilla. Väkeä oli paljon, mutta tunnelma oli vaimean harras ja kunnioittava. Amerikkalaisia iäkkäitä matkailijoita oli täällä enemmän kuin muualla, heillä oli tietysti sukulaisia haudattuna sinne, monen ristin juurelle olikin aseteltu kukkakimppu.
Alueella oli runsaasti sotamuseoita, yhdessä kävimme katselemassa ja ainakin minusta se vaikutti jotenkin amatöörimäiseltä ja myös ahtaalta kun katselijoita oli paljon. Lähes joka kylässä oli jonkun sortin sotamuseo, vähän niinkuin kotiseutumuseot meillä, samat rukiinlavat ja työkalut jokaisessa, täällä taas samat kaasunaamarit ja aseet kaikkialla.

Joka kylässä oli myös omat sotamuistomerkkinsä, jotka olivat aika lailla toistensa kaltaisia.

Pysähdyimme välillä levikille kahvittelemaan ja huomasimme sielläkin pellon reunassa pienen hautausmaan. Kun kävimme katsomassa, huomasimme että lähes kaikki haudatut olivat englantilaisia pilotteja, haudattu ilmeisestikin siihen mihin heidän lentokoneensa oli aikanaan pudonnut. Kävimme matkan varrella myös saksalaisten tuhotussa linnakkeessa, jonne liittoutuneiden pommit olivat möyhentäneet valtaisia kraatereita.

Poikkeuksellisen hyvin säilynyt saksalaisten betonibunkkeri

Oli tullut jo myöhäinen iltapäivä ja käännyimme samaa tietä takaisin, mutta sitten tuli niin tyypillinen navigointimoka. Katselin jotain muistomerkkiä enkä huomannutkaan, että olisi pitänyt kääntyä oikeaan seuraavassa risteyksessä. Huomasimme vasta hetken päästä, että tie muuttuikin kapeaksi kylätieksi. Sitten asutuskin rupesi loppumaan, mutta ajattelimme että niinkauan kuin asvalttia riittää, ei ole hätiä mitiä ja kartasta olin huomaavinani, että pian päästään päätielle takaisin. Vastaan tuli suuri paripyörätraktori ja me ihmettelemään, että pitääkö tässä ruveta peruuttamaan, mutta maajussipa kaartoi tyylikkäästi pellolle ja päästi meidät menemään. Tultiin lopulta ihmisten ilmoille, mutta taas lähdettiin vikasuuntaan, kohti Cherbourgia. Kun sinne ei enää kovin pitkästi ollut, päätettiin katsastaa sekin kaupunki. Eipä olisi kannattanut, aika arkisen näköinen city. Mutta se harmittaa, että unohdimme ostaa sieltä ne sateenvarjot!

Atlantin rantaa

Jatkettiin matkaa eteläänpäin ja poikettiin vielä yhdessä juustokaupungissa, Goudassa. Tällä kertaa tutustuminen Belgiaan jäi hyvin ohimeneväksi, tullaan varmaan toiste paremmalla ajalla. Ranskan puolella ajeltiin pitkin rantatietä ja pysähdyttiin Dunkerquessa, joka on parhaat päivänsä jo nähnyt lomakaupunki rannikolla. Atlantilta puhalsi kolea tuuli eikä kukaan uskaltautunut uimaan tai aurinkoa ottamaan kilometrien mittaisella hiekkarannalla. Kaupungissa riitti tyhjiä hotelleja ja apeaa menneen ajan tunnelmaa. Calais'n kohdalla pysähdyttiin katselemaan lauttaliikennöintiä Englantiin. Kirkkaammalla säällä olisivat varmaan Doverin valkoiset kalliot näkyneet, nyt lautat hävisivät sumuun.

Ajelimme hienoa rantatietä kohti Normandiaa (joka oli seuraava etappimme, miestä kun tuo sotahistoria kiinnostaa). Matkan varrelle sattui nättejä pikkukyliä ja -kaupunkeja, mutta jonkinverran myös röttelöitä. Erityisesti ihmettelimme Boulognen kaupungissa upeaa hiekkarantaa, jonka toisessa päässä oli savuava synkkä teollisuuslaitos pilaamassa koko rannan.

Etretat, jossa meri on muovannut komeat holvit kallioon

Jonkinasteinen pettymys oli Le Havren kaupunki, sota oli aikanaan tuhonnut suuren osan kaupunkia ja tilalle oli pystytetty katu toisensa perään yksitoikkoisia laatikkokerrostaloja. Ei ollut kovinkaan tyypillistä arkkitehtuuria Ranskassa. Kaupungin kohdalla Seine laskee mereen ja joen suiston ylittäminen valtaisan korkeaa siltaa myöten oli elämys sinänsä.

Deauville-Trouvillen kaksoiskaupungin kasino ja etualalla kaupukeja rajaavan joen mutapohjaa (oli laskuveden aika)

Deauville on pariisilaisten lomakaupunki ja ero köyhempään Trouvilleen oli selkeä: monet rannan taloista muistuttivat pieniä satulinnoja torneineen ja hienoine puutarhoineen. Päädyimme yöksi pienelle campingille meren rantaan ja saimme iltamyöhään ihailla rannikon kaupungeista, jopa Le Havresta asti näkyviä komeita ilotulituksia. Oli Ranskan kansallispäivä 14.7.

Amsterdamiin

Pieniä vaikeuksia pakkasi navigoinnissa olemaan kun perinteisten karttojen avulla suunnistettiin silloin vielä; hollantilaiset paikannimet tyyliin Ougabougadougawaard tai Harlemmermeer tuottivat päänvaivaa kun niitä koitti kartoista etsiä. Hyvissä ajoin iltapäivällä löydettiin silti Amsterdamiin ja parkkeerattin campingille lähelle Schipholin lentokenttää (Het Amsterdamse Bos). Hiukan nukkavieru ja toisella kädellä hoidettu paikka, mutta Damiin oli hyvät liikenneyhteydet.

Alueen vierestä päästiin kätevästi bussilla keskustaan, jota kiertelimmekin väsyksiin asti. Varsinkin keskustorilla oli kaiken aikaa jotain häppeninkiä menossa ja kansaa kamalan paljon. 'Eläviä patsaita', puujalkaukkoja, jonglöörejä ja muuta esiintyjää löytyi joka lähtöön ja myös epämääräisiä tyyppejä, jotka taisivat kytätä turistin kukkaroa. Ympärillä oli paljon mukavia, tosin aika hintavia katukahviloita ja putiikkeja. Kuuluisia Coffee Shopeja ei tielle osunut, mutta muutamia valitettavan huononnäköisiä huumeidenkäytön uhreja kylläkin.

Keskustori ja kuninkaanlinna

Eksyttiin myös punaisten lyhtyjen alueen kujille, jotka tosin päiväsaikaan olivat aika autioita ja tavallisen näköisiä. Saimme kulkea hiljaista kanavanvartta kaikessa rauhassa, mutta takanamme tuli pari humalaista (meri?)miestä (vai liikemiehiäkö nuo olivat??). Heti putkahti sivukadulta tumma miekkonen ja ryhtyi innolla hieromaan kauppaa. 'No, not interested' kuului takaamme ja sitten ruvettiinkin opettamaan sutenöörille suomea: 'I love you is in Finnish: minä rakastan sinua.' Taas bongattiin suomalainen maailmalla ja opetustehtävissä vielä! ;-O)

Lähdettiin länteen (2004)

Heinäkuun alkupäivinä lähdimme uudella innolla kohti Eurooppaa, tällä kertaa suunnitelmissa mm. Pariisi. Ensin laivalla Rostockiin ja saman päivän illaksi ehdimme Lübeckiin yöksi. Sieltä länteen lähdettäessä on paha tulppa, Hampuri ja Elbe, josta ei ylityspaikkoja olekaan ihan valittavaksi asti. Päätimme kiertää Hampurin itäpuolelta ja ylitimme Elben Lauenburgin paikkeilta. Sitten suuntasimme kohti Alankomaita ja koimme sellaisenkin ihmeen, että olimme leirintäalueen ainoat yönyliasiakkaat (Rethemissä), joille oli varattu maavallein eristetty alue joen rannalta, toisella puolen vallia oli tyypillinen saksalainen mökkikaravaanarialue, katetut vaunut + puutarha ympärillä. Hiljaista oli kyllä sielläkin. Ja silti piti vaihtaa paikkaa, kun vieressä kasvava puu rupesi tiputtelemaan tahmeita piikkipalloja niskaan. Aamusella ei respassa ollut ristinsielua ja portti kiinni tietysti. Päästiin sentään lähtemään kun joku työmies tuli avaamaan puomin.

Padonrakentajien muistomerkki

Sutjakkaasti ylitimme Hollannin rajan ja ajelimme keskellä tosi aakeeta laakeeta, tosin kanavat olivat kummallisesti peltoja korkeammalla ja tasaisin väliajoin oli suuria maataloja, joissa ennenmuinoiseen suomalaistapaan asunto oli toisessa päässä ja karjasuojat + varastot toisessa. Kooltaan ne muistuttivat pieniä kirkkoja. Tulimme patoa pitkin kulkevalle moottoritielle, ja pysähdyimme sinne katselemaan maisemia ja ihmettelemään padon valtavaa kokoa. Toisella puolen aukeni Atlantti ja toisella suuri sisäjärvi IJsselmeer. Bongasimme siellä suomalaisiakin, maripaidoista ei voinut erehtyä. Sää vain oli melko sateinen ja näkyvyys kehno. Sitten jatkoimme kohti Amsterdamia, mitä nyt pysähdyimme Edamiin ostamaan edamia, maustettuja ja maukkaampia juustoja kuin meikäläisten meijerien vastaavat.

Edam, mainio juustopuoti punaisen markiisin takana ja ikivanhat talot sinne tänne kallellaan

Kotieläimet tarpeeseen: kuttu koirankopissa

Työmatka Lontooseen

Marras-joulukuun vaihteessa käytiin muutaman työkaverin kanssa Lontoon Online-messuilla.

Osa meistä asusteli Kensingtonin kaupunginosassa, jossa oli mukavia pikku ravintoloita, paljon erilaisia putiikkeja ja lyhyt kävelymatka messuille Olympia-halliin.

Myös kuuluisa Harrodsin tavaratalo oli lähettyvillä, ostosten teko siellä olisi tosin käynyt aivan liikaa kukkarolle.


Yleiskuvaa messujen näyttelyhallista. Esitelmiä kävimme kuuntelemassa yläkerran luentosaleissa.


Ydinkeskustaan mentäessä matkan varrelle osui myös Royal Albert Hall, jossa järjestetään suuria konsertteja.

Pan-patsas Kensingtonin puistossa

Luentojen ja näyttelyihin tutustumisen ohella jäi aikaa myös nähtävyyksien katseluun. Tällä kertaa päätin tutustua perusteellisemmin Toweriin, ensin opastetulle kierrokselle ja sitten vielä erikseen kruununjalokivien näyttelyyn. Näyttelyssä väki kuljetettiin rivakasti liukuhihnan avulla ohi tärkeimpien timanttien ja kalleuksien, ei päässyt kukaan tekemään tulppaa jonon etenemiseen.

Kaikille tuttu Lontoon näkymä: Tower Bridge

Pitkä matka kotiin

Vielä kerran leiriydyimme Välimeren rantaan, St Tropezin jälkeen tuli sopivasti camping-alue, jossa oli oma uimaranta. Tällä kertaa alue oli tosin niin suuri ja me sen reunamilla, että kun uimasta tuli takaisin autolle, niin oli yhtä hiki kuin uimaan mennessä. Ruvettiin myös katselemaan karttaa sillä silmällä, lomakin päättyisi ennen pitkää ja vielä oltiin kaukana kotoa. Emme olleet varanneet paluuta laivalle Saksasta Suomeen, kun emme osanneet arvioida paluupäivää. Nyt oli kumminkin myöhäistä katua, paikkoja ei enää ollut.

Ei auttanut muu kuin lähteä pikaisesti jatkamaan matkaa ja ohitimme rivakkaan tahtiin joukon kaupunkeja, joissa olisi ollut mukava pistäytyä tutustumassa: Toulon, Marseille, Avignon, Montelimar, Valence, Lyon. Ehkä joskus toiste sitten. Lyonissa tosin ajettiin kaupungin läpi ja juututtiin siellä tunniksi ruuhkaankin, mutta ei siinä kuitenkaan nähnyt kaupungin parhaita puolia (paitsi Rhône-joen). Näimme siellä täällä maastossa myös palaneita alueita, ja myöhemmin sinä kuivana kesänä ne roihahtivat suuremmiksin metsäpaloiksi, mutta silloin olimme jo turvallisesti kotona.
Hetken viivähdimme Elsassissa, ajoimme 'viinitietä' Colmarista kohti Saksaa ja jäimme yöksi Ribeauvillen maalaukselliseen pikkukaupunkiin. Tämä oli myös nostalginen paikka minulle, sillä olin nuorena opiskelijatyttönä pari kuukautta juuri täällä Vogeesien vuoristossa oppimassa kieltä.

Ribeauville

Siitä sitten huitaistiin vauhdilla Saksaan ja Tanskaan, ajettiin pitkiä ja rasittavia päiviä, yöksi vain pysähdyttiin huilaamaan. Nähtävyyksiä ei enää ehditty katselemaan (paitsi Hannoverische-Mündenissä kun campingalue sattui olemaan ihan kaupungin keskustan vieressä). Vaan ei auttanut, kuka käski reissata niin kauas ja Tukholman laivaan oli ehdittävä. Tanskaan päästyämme saatoimme hidastaa matkantekoa ja kiertelimme pitkin rannikon pikkuteitä ja yövyimmekin siellä pari kertaa.

Sitten lautalla yli Helsingöristä Ruotsiin, jossa vietimme viimeisen yön Vadstenan leirintäalueella. Sielläpä olikin kova kuhina, koiria ja motocrossautoja niin, ettei sekaan ollut sopia. Paikkakunnalla oli samaan aikaan sekä valtakunnallinen koiranäyttely että autokilpailut. Vaikka alueen omistaja osoitti meille paikan, niin silti jouduimme pari kertaa vaihtamaan paikkaa. Kun kolmatta kertaa tultiin sanomaan, että taas ollaan jonkun varatulla paikalla, kieltäydyimme jyrkästi, menköön svenssonit nyt puolestaan minne tykkäävät. Sitä sitten naapurin ukko murjotti pitkään, hän kun olisi tarvinnut paikan kilpa-autolleen. Ei jäänyt kovin hyvä fiilis tästä paikasta (itse kaupunki oli kyllä nätti), uimaan sentään päästiin Vätterniin, mutta ranta oli matala, piti kahlata puoleen väliin järveä ;-) että pääsi edes napasilleen.

Vadstenan luostari

Seuraavana päivänä ajelimme Tukholmaan ja illalla laivan kokka kohti kotimaata.

Ranskan Rivieraa

Rivieran rantatie on näkemisen arvoinen, kauniita vaikkakin tosi tiheästi rakennettuja pikkukaupunkeja ja hulppeita jahteja venesatamissa. Välillä noustaan jyrkästi korkeille kukkuloille, jotka ovat usein vielä aivan luonnontilassa (paitsi suurkaupunkien ympäristössä nekin on rakennettu täyteen). Aivan oma lukunsa on sitten Monaco, jossa varakkuus todella näkyi: satamien huvijahdit olivat valtavan kokoisia, talot hienoja palatseja, liikkeet kalliita boutiqueita, ihmiset tyylikkäitä.

Monacossa asustellaan komeasti

Nizzassa eksyimme aika pahoin kapealle sivukujalle, mutta selvittiin sieltä sentään suht vähäisin vahingoin (kadun reunan skotteririvistö kaatui kuin dominopalikkarivi, kun automme hiukan ulommaista nappasi). Saatiin myös tuntumaa liikenteen joustavuuteen, kun monikaistainen rantatie sukelsi yhtäkkiä tunneliin, ja huomasimme että se onkin autollemme liian matala. Pois peruttaminen onnistui kumminkin ihan hyvin.


Välillä olisimme mielellämme pysähtyneet valokuvaamaan ja vaikkapa uimaan, mutta pysäköintialueet olikin tarkoitettu vain pikkuautoille, asuntoautolle ei tuntunut tilaa löytyvän mistään, monilla parkkipaikoilla oli jopa estetty isompien autojen pysäköinti matalin rautatangoin. Rantaleirintä loppui myös täysin Ranskan puolelle tultaessa, ei auttanut kuin ajella pitkät pätkät poispäin rannasta campingalueen löytääkseen.

Rivieran rantaan

Nälkä kasvoi syödessä ja päätimme jatkaa matkaa vielä etelämmäksi. Ajelimme maisemista nauttien Gardan itärantaa ja pysähdyimme etelärannalla Sirmionessa, joka sijaitsee kilometrejä pitkällä kapealla niemellä. Sieltä jatkoimme kohti Milanoa ja edelleen Lago di Comolle, jyrkkien rinteiden ympäröimälle syvälle järvelle Milanosta pohjoiseen.

Rantatie on melko kapea ja mutkainen, köröttelimme kaikessa rauhassa ihaillen upeita maisemia, kun ykskaks taaksemme ilmaantui nuorisoporukka avoautoineen töräyttelemään torvea. Vaan mitenpä siinä annat tietä, kun toisella puolen on jyrkkä kallioseinämä ja toisella puolen järvi (ja kylien kohdalla talot aivan tiessä kiinni)! Näkyvyyskin oli olematon ja liikenne vilkasta, ohittamista ei voinut ajatellakaan. Viimein kumminkin tuli pieni levike, jossa saatoimme päästää pojat ohi. Ja kiitokseksi siitä näyttivät turisteille keskisormea!!

Yövyimme Comon rannalla pari yötä ja kun sitten rupesimme tutkimaan karttaa, huomasimme että Rivieran ranta on sentään melko lähellä, eihän sitä nyt voida jättää näkemättä, kun kerran Italiassa ollaan. Sinne siis. Ja niin päädyttiin pienelle paikallisten asukkien suosimalle campingille, josta oli 10 metrin matka uimaan Välimeren lämpöisiin aaltoihin. Siinä oli myös oiva tilaisuus seurata italialaisten sosiaalista, perhekeskeistä elämäntyyliä. Pariin naapuriautoon tuntui ahtautuneen koko suku, miehet kävivät päivisin töissä, vaimot keskittyivät keittämiseen, lasten komenteluun ja juoruiluun, ja iltaisin koko porukka kokoontui pitkän kaavan mukaan syömään.

Tästä näkymästä nautimme n. 30 asteen helteessä, onneksi olivat vilvoittavat vedet lähellä