Atlantin rantaa

Jatkettiin matkaa eteläänpäin ja poikettiin vielä yhdessä juustokaupungissa, Goudassa. Tällä kertaa tutustuminen Belgiaan jäi hyvin ohimeneväksi, tullaan varmaan toiste paremmalla ajalla. Ranskan puolella ajeltiin pitkin rantatietä ja pysähdyttiin Dunkerquessa, joka on parhaat päivänsä jo nähnyt lomakaupunki rannikolla. Atlantilta puhalsi kolea tuuli eikä kukaan uskaltautunut uimaan tai aurinkoa ottamaan kilometrien mittaisella hiekkarannalla. Kaupungissa riitti tyhjiä hotelleja ja apeaa menneen ajan tunnelmaa. Calais'n kohdalla pysähdyttiin katselemaan lauttaliikennöintiä Englantiin. Kirkkaammalla säällä olisivat varmaan Doverin valkoiset kalliot näkyneet, nyt lautat hävisivät sumuun.

Ajelimme hienoa rantatietä kohti Normandiaa (joka oli seuraava etappimme, miestä kun tuo sotahistoria kiinnostaa). Matkan varrelle sattui nättejä pikkukyliä ja -kaupunkeja, mutta jonkinverran myös röttelöitä. Erityisesti ihmettelimme Boulognen kaupungissa upeaa hiekkarantaa, jonka toisessa päässä oli savuava synkkä teollisuuslaitos pilaamassa koko rannan.

Etretat, jossa meri on muovannut komeat holvit kallioon

Jonkinasteinen pettymys oli Le Havren kaupunki, sota oli aikanaan tuhonnut suuren osan kaupunkia ja tilalle oli pystytetty katu toisensa perään yksitoikkoisia laatikkokerrostaloja. Ei ollut kovinkaan tyypillistä arkkitehtuuria Ranskassa. Kaupungin kohdalla Seine laskee mereen ja joen suiston ylittäminen valtaisan korkeaa siltaa myöten oli elämys sinänsä.

Deauville-Trouvillen kaksoiskaupungin kasino ja etualalla kaupukeja rajaavan joen mutapohjaa (oli laskuveden aika)

Deauville on pariisilaisten lomakaupunki ja ero köyhempään Trouvilleen oli selkeä: monet rannan taloista muistuttivat pieniä satulinnoja torneineen ja hienoine puutarhoineen. Päädyimme yöksi pienelle campingille meren rantaan ja saimme iltamyöhään ihailla rannikon kaupungeista, jopa Le Havresta asti näkyviä komeita ilotulituksia. Oli Ranskan kansallispäivä 14.7.