Normandian maihinnousun tapahtumapaikoilla

Aamulla lähdettiin hyvissä ajoin liikkeelle ja tultiin sille rannikkoalueelle missä taistelut aikanaan käytiin. Aluksi tultiin Arromanchesin kylään, jossa mereen oli jätetty vanhat maihinnoususillat. Sitten seurasi alueen tunnetuin paikka, Colleville-sur-Mer, jossa on kuuluisa amerikkalainen hautausmaa.

Kuvista ei saa oikeaa käsitystä alueen koosta, valkeita ristejä tuntuu jatkuvan loputtomiin. Paikka on todella hyvin hoidettu ja siisti, nurmikkokin on varmaan viimeistelty kynsisaksilla. Väkeä oli paljon, mutta tunnelma oli vaimean harras ja kunnioittava. Amerikkalaisia iäkkäitä matkailijoita oli täällä enemmän kuin muualla, heillä oli tietysti sukulaisia haudattuna sinne, monen ristin juurelle olikin aseteltu kukkakimppu.
Alueella oli runsaasti sotamuseoita, yhdessä kävimme katselemassa ja ainakin minusta se vaikutti jotenkin amatöörimäiseltä ja myös ahtaalta kun katselijoita oli paljon. Lähes joka kylässä oli jonkun sortin sotamuseo, vähän niinkuin kotiseutumuseot meillä, samat rukiinlavat ja työkalut jokaisessa, täällä taas samat kaasunaamarit ja aseet kaikkialla.

Joka kylässä oli myös omat sotamuistomerkkinsä, jotka olivat aika lailla toistensa kaltaisia.

Pysähdyimme välillä levikille kahvittelemaan ja huomasimme sielläkin pellon reunassa pienen hautausmaan. Kun kävimme katsomassa, huomasimme että lähes kaikki haudatut olivat englantilaisia pilotteja, haudattu ilmeisestikin siihen mihin heidän lentokoneensa oli aikanaan pudonnut. Kävimme matkan varrella myös saksalaisten tuhotussa linnakkeessa, jonne liittoutuneiden pommit olivat möyhentäneet valtaisia kraatereita.

Poikkeuksellisen hyvin säilynyt saksalaisten betonibunkkeri

Oli tullut jo myöhäinen iltapäivä ja käännyimme samaa tietä takaisin, mutta sitten tuli niin tyypillinen navigointimoka. Katselin jotain muistomerkkiä enkä huomannutkaan, että olisi pitänyt kääntyä oikeaan seuraavassa risteyksessä. Huomasimme vasta hetken päästä, että tie muuttuikin kapeaksi kylätieksi. Sitten asutuskin rupesi loppumaan, mutta ajattelimme että niinkauan kuin asvalttia riittää, ei ole hätiä mitiä ja kartasta olin huomaavinani, että pian päästään päätielle takaisin. Vastaan tuli suuri paripyörätraktori ja me ihmettelemään, että pitääkö tässä ruveta peruuttamaan, mutta maajussipa kaartoi tyylikkäästi pellolle ja päästi meidät menemään. Tultiin lopulta ihmisten ilmoille, mutta taas lähdettiin vikasuuntaan, kohti Cherbourgia. Kun sinne ei enää kovin pitkästi ollut, päätettiin katsastaa sekin kaupunki. Eipä olisi kannattanut, aika arkisen näköinen city. Mutta se harmittaa, että unohdimme ostaa sieltä ne sateenvarjot!